Lennot kohteesta Mayne Island

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Mayne Island – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
YYJ
Perillä Turussa

Lennot Mayne Island – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Mayne Island – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Mayne Island lähellä

Coast Tsawwassen Inn

Coast Tsawwassen Inn

3 out of 5
1665 56 St, Delta, BC
Hinta on 138 € per yö ajalle 26. maalisk. viiva 27. maalisk.
138 €
sisältää verot ja maksut
26.3.–27.3.
Coast Tsawwassen Inn on saanut mahtavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Grauer Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ravintola. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9,6/10 Exceptional! (1 331 arvostelua)
"The complimentary chocolate on check-in were superb."

Arvosteltu 21.3.2025

Coast Tsawwassen Inn
Sidney Waterfront Inn & Suites

Sidney Waterfront Inn & Suites

2.5 out of 5
9775 First St, Sidney, BC
Hinta on 133 € per yö ajalle 7. huhtik. viiva 8. huhtik.
133 €
sisältää verot ja maksut
7.4.–8.4.
Sidney Waterfront Inn & Suites on saanut mahtavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Victoria Distillers. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9/10 Wonderful! (819 arvostelua)
"Always a great experience at this hotel :)"

Arvosteltu 23.3.2025

Sidney Waterfront Inn & Suites
Steveston Waterfront Hotel

Steveston Waterfront Hotel

3 out of 5
4300 Bayview St, Richmond, BC
Hinta on 144 € per yö ajalle 25. maalisk. viiva 26. maalisk.
144 €
sisältää verot ja maksut
25.3.–26.3.
Steveston Waterfront Hotel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Steveston Village Historic Waterfront (historiallinen alue). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja omatoimisen pysäköinnin (lisämaksusta). Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9/10 Wonderful! (298 arvostelua)
"The concierge is amazing! So quick to reply via email or instantly on the phone. Very kind and professional."

Arvosteltu 22.3.2025

Steveston Waterfront Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Quality Inn Waddling Dog

Quality Inn Waddling Dog

2.5 out of 5
2476 Mt. Newton Cross, Saanichton, BC
Hinta on 124 € per yö ajalle 22. huhtik. viiva 23. huhtik.
124 €
sisältää verot ja maksut
22.4.–23.4.
Quality Inn Waddling Dog on saanut mahtavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Butchart Gardens (puutarha). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja baarin.
9/10 Wonderful! (1 000 arvostelua)
"Loved the character of the premises and the front desk staff was amazing. Very dog friendly ! Quiet too."

Arvosteltu 16.3.2025

Quality Inn Waddling Dog
Days Inn by Wyndham Victoria Airport Sidney

Days Inn by Wyndham Victoria Airport Sidney

3 out of 5
2280 Beacon Ave, Sidney, BC
Hinta on 127 € per yö ajalle 5. huhtik. viiva 6. huhtik.
127 €
sisältää verot ja maksut
5.4.–6.4.
Days Inn by Wyndham Victoria Airport Sidney on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mary Winspear Centre. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,6/10 Excellent! (1 025 arvostelua)
"We really enjoyed our stay! Our room was on the ground floor close to the ice machine and pop machine. The complimentary breakfast was delcious with something for everyone. Housekeeping is done daily. Our room was spacious with a cook top, mini fridge, microwave, small bathroom and a balcony we were ..."

Arvosteltu 22.3.2025

Days Inn by Wyndham Victoria Airport Sidney
Mayne Island Resort

Mayne Island Resort

3.5 out of 5
494 Arbutus Drive, Mayne Island, BC
Hinta on 140 € per yö ajalle 25. maalisk. viiva 26. maalisk.
140 €
sisältää verot ja maksut
25.3.–26.3.
Mayne Island Resort on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Dinner Bay Japanese Garden. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,4/10 Very Good! (255 arvostelua)
"So nice to have an indoor pool, hottub, steam room, gym and spa all open during the off-seaon."

Arvosteltu 22.2.2025

Mayne Island Resort
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Mayne Island
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.