Lennot kohteesta The Brothers

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

The Brothers – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
OOM
Perillä Turussa

Lennot The Brothers – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien The Brothers – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen The Brothers lähellä

Snowdrift-mökki Springwellissä - historiallinen maatilamajoitus

Snowdrift-mökki Springwellissä - historiallinen maatilamajoitus

The Brothers, NSW
Hinta on 163 € per yö ajalle 27. huhtik. viiva 28. huhtik.
163 €
sisältää verot ja maksut
27.4.–28.4.
Yövy tässä mökissä kohteessa The Brothers. Nauti puutarhasta, patioista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä.
9,4/10 Exceptional! (56 arvostelua)
Snowy farm stay
"We had a pleasant and fun short break. The place was clean and all amenities as per description. We were told about $100 cost for fire wood so we took our own. Over all we loved it and will be going back next year. Thanks Deb for hosting us."

Arvosteltu 13.7.2024

Snowdrift-mökki Springwellissä - historiallinen maatilamajoitus
White Manor Motel

White Manor Motel

2.5 out of 5
252 Sharp Street, Snowy Mountains Hwy, Cooma, NSW
Hinta on 72 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
72 €
sisältää verot ja maksut
20.4.–21.4.
White Manor Motel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Lambie Bush Reserve. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Excellent! (493 arvostelua)
"Very clean and peaceful."

Arvosteltu 12.4.2025

White Manor Motel
Cooma Motor Inn

Cooma Motor Inn

3.5 out of 5
35 Sharp St, Cooma, NSW
Hinta on 68 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
68 €
sisältää verot ja maksut
20.4.–21.4.
Cooma Motor Inn on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Centennial Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8,4/10 Very Good! (632 arvostelua)
"Room with 2 single beds was available."

Arvosteltu 2.4.2025

Cooma Motor Inn
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
iMotel AU

iMotel AU

3 out of 5
10 Bombala St, Cooma, NSW
Hinta on 70 € per yö ajalle 24. huhtik. viiva 25. huhtik.
70 €
sisältää verot ja maksut
24.4.–25.4.
IMotel AU on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Centennial Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (181 arvostelua)
Pleasant Autumn town
"A very restful stay. A central location with big park, and plenty of eateries. Desk staff, while not initially available at checkin time, once arrived were very friendly and accommodating. Had to phone them at locked front door to get in."

Arvosteltu 9.4.2025

iMotel AU
Altair Motel Cooma

Altair Motel Cooma

2 out of 5
192 Sharp Street, Cooma, NSW
Hinta on 76 € per yö ajalle 19. huhtik. viiva 20. huhtik.
76 €
sisältää verot ja maksut
19.4.–20.4.
Altair Motel Cooma sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Cooma Visitors Centre. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (228 arvostelua)
"overall quite good"

Arvosteltu 10.4.2025

Altair Motel Cooma
Snow Season Motor Inn

Snow Season Motor Inn

3 out of 5
19 Monaro Highway, Cooma, NSW
Hinta on 71 € per yö ajalle 25. huhtik. viiva 26. huhtik.
71 €
sisältää verot ja maksut
25.4.–26.4.
Snow Season Motor Inn sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Snowy Hydro Discovery Centre. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
7,2/10 Good! (258 arvostelua)
Basic but clean and comfortable
"Room was fairly basic but clean and comfortable. Good, quiet location. TV didn’t work but it was replaced promptly. Reception staff were friendly and welcoming."

Arvosteltu 4.3.2025

Snow Season Motor Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa The Brothers
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.