Lennot kohteesta Iliff

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Iliff – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Iliff – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Iliff lähellä

Holiday Inn Express & Suites Sterling, an IHG Hotel

Holiday Inn Express & Suites Sterling, an IHG Hotel

2.5 out of 5
1555 E Chestnut St, Sterling, CO
Hinta on 112 € per yö ajalle 20. lokak. viiva 21. lokak.
112 €
per yö
20. lokak.–21. lokak.
Holiday Inn Express & Suites Sterling, an IHG Hotel on saanut mahtavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Sterling City Hall. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja sisäuima-allas.
9,2/10 Wonderful! (719 arvostelua)
"Easy booking, checkin, good breakfast."

Arvosteltu 1.10.2024

Holiday Inn Express & Suites Sterling, an IHG Hotel
The Crest Motel in Colorful Colorado

The Crest Motel in Colorful Colorado

2.5 out of 5
516 South Division Avenue, Sterling, CO
Hinta on 83 € per yö ajalle 1. marrask. viiva 2. marrask.
83 €
per yö
1. marrask.–2. marrask.
The Crest Motel in Colorful Colorado on saanut loistavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Columbine Park (puisto). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (563 arvostelua)
"Cozy area outside"

Arvosteltu 27.9.2024

The Crest Motel in Colorful Colorado
Best Western Sundowner

Best Western Sundowner

2.5 out of 5
125 Overland Trl, Sterling, CO
Hinta on 118 € per yö ajalle 4. marrask. viiva 5. marrask.
118 €
per yö
4. marrask.–5. marrask.
Best Western Sundowner on saanut mahtavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sterling Overland Trail Museum. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
8,6/10 Excellent! (832 arvostelua)
"Would stay here again"

Arvosteltu 1.10.2024

Best Western Sundowner
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
The Oakwood Inn

The Oakwood Inn

2 out of 5
810 S Division Ave, Sterling, CO
Hinta on 73 € per yö ajalle 6. lokak. viiva 7. lokak.
73 €
per yö
6. lokak.–7. lokak.
The Oakwood Inn sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Columbine Park (puisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja pyykinpesutilat.
8,2/10 Very Good! (356 arvostelua)
"Checking in is so easy and simple, no waiting at a front desk for a room key. You can go to your room as soon as you show up. Rooms are well kept and very clean. The beds are comfortable as well. I highly recommend staying there."

Arvosteltu 30.9.2024

The Oakwood Inn
Comfort Inn & Suites Sterling

Comfort Inn & Suites Sterling

2.5 out of 5
2020 Leisure Lane, Sterling, CO
Hinta on 100 € per yö ajalle 13. lokak. viiva 14. lokak.
100 €
per yö
13. lokak.–14. lokak.
Comfort Inn & Suites Sterling on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Sterling Overland Trail Museum. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,4/10 Good! (586 arvostelua)
"Bug hnjk"

Arvosteltu 3.10.2024

Comfort Inn & Suites Sterling
Super 8 by Wyndham Sterling CO

Super 8 by Wyndham Sterling CO

2 out of 5
2115 Leisure Lane, Sterling, CO
Hinta on 68 € per yö ajalle 3. marrask. viiva 4. marrask.
68 €
per yö
3. marrask.–4. marrask.
Super 8 by Wyndham Sterling CO on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Sterling Overland Trail Museum. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6/10 (911 arvostelua)
"Refrigerator freezer needed defrosting. Holes in wall by sink need repair. Tub to wall chalking looked bad. Overall it was acceptable, but there is room for improvement. I would stay again."

Arvosteltu 28.9.2024

Super 8 by Wyndham Sterling CO
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Iliff
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.