Lennot kohteesta Livengood

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Livengood – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
MNT
Perillä Turussa

Lennot Livengood – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Livengood – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Livengood lähellä

Northern Sky Lodge

Northern Sky Lodge

3 out of 5
8587 Parks Hwy, Fairbanks, AK
Hinta on 179 € per yö ajalle 7. huhtik. viiva 8. huhtik.
179 €
sisältää verot ja maksut
7.4.–8.4.
Northern Sky Lodge tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja omatoimisen pysäköinnin.
9,4/10 Exceptional! (181 arvostelua)
"The place was very remote and watching the moose daily was a big treat along with the northern lights"

Arvosteltu 15.2.2025

Northern Sky Lodge
Pike's Waterfront Lodge

Pike's Waterfront Lodge

3 out of 5
1850 Hoselton Rd, Fairbanks, AK
Hinta on 142 € per yö ajalle 11. huhtik. viiva 12. huhtik.
142 €
sisältää verot ja maksut
11.4.–12.4.
Pike's Waterfront Lodge on saanut mahtavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Chena River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
9,2/10 Wonderful! (1 814 arvostelua)
"This property needs to be update. The bed sheets get change if you are staying 4 days not less which I did not like. Breafast area needs more table to sit as 1 day we have to sit in the sofas to eat not nice."

Arvosteltu 28.3.2025

Pike's Waterfront Lodge
La Quinta Inn & Suites by Wyndham Fairbanks Airport

La Quinta Inn & Suites by Wyndham Fairbanks Airport

2.5 out of 5
4920 Dale Rd, Fairbanks, AK
Hinta on 154 € per yö ajalle 4. huhtik. viiva 5. huhtik.
154 €
sisältää verot ja maksut
4.4.–5.4.
La Quinta Inn & Suites by Wyndham Fairbanks Airport on saanut loistavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Chena River. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,6/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
"Clean, quiet and conveniently located for our needs. Breakfast buffet had all the hot and cold items you could want. Winston was there to service us all who greeted us with a smile and a bright energy to help start our day. Only negative, cleaning staff timing could have been better. We were gone ..."

Arvosteltu 25.3.2025

La Quinta Inn & Suites by Wyndham Fairbanks Airport
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Westmark Fairbanks Hotel & Conference Center

Westmark Fairbanks Hotel & Conference Center

3.5 out of 5
813 Noble St, Fairbanks, AK
Hinta on 125 € per yö ajalle 16. huhtik. viiva 17. huhtik.
125 €
sisältää verot ja maksut
16.4.–17.4.
Westmark Fairbanks Hotel & Conference Center on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Alaska House Art Gallery (taidegalleria). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
8,2/10 Very Good! (1 118 arvostelua)
"Nice and clean rooms with great service."

Arvosteltu 25.3.2025

Westmark Fairbanks Hotel & Conference Center
Bridgewater Hotel, Trademark Collection by Wyndham

Bridgewater Hotel, Trademark Collection by Wyndham

2.5 out of 5
723 1st Ave, Fairbanks, AK
Hinta on 107 € per yö ajalle 30. maalisk. viiva 31. maalisk.
107 €
sisältää verot ja maksut
30.3.–31.3.
Bridgewater Hotel, Trademark Collection by Wyndham on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Chena River. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ympäri vuorokauden auki oleva business center.
8/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
"Great hotel value for quality. Service was perfect, the hotel has everything you may need for a short or even a medium trip. The room was spacious, quiet and the heating worked perfectly. The staff were very friendly"

Arvosteltu 26.3.2025

Bridgewater Hotel, Trademark Collection by Wyndham
Best Western Plus Pioneer Park Inn

Best Western Plus Pioneer Park Inn

2.5 out of 5
1908 Chena Landing Loop, Fairbanks, AK
Hinta on 118 € per yö ajalle 30. maalisk. viiva 31. maalisk.
118 €
sisältää verot ja maksut
30.3.–31.3.
Best Western Plus Pioneer Park Inn on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Palace Theatre. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
"Decent stay"

Arvosteltu 19.3.2025

Best Western Plus Pioneer Park Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Fairbanks
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.