Lennot kohteesta Hispaniola

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Hispaniola – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Hispaniola – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Hispaniola lähellä

Lopesan Costa Bávaro Resort Spa & Casino - All Inclusive

Lopesan Costa Bávaro Resort Spa & Casino - All Inclusive

5 out of 5
Playas de Bavaro, Higuey, Punta Cana, La Altagracia
Hinta on 440 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
440 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Lopesan Costa Bávaro Resort Spa & Casino - All Inclusive on saanut mahtavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Cocotal Golf and Country Club (golfkerho). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,2/10 Very Good! (4 494 arvostelua)
"The best resort ever"

Arvosteltu 25.3.2025

Lopesan Costa Bávaro Resort Spa & Casino - All Inclusive
Ocean Blue & Sand Beach Resort - All Inclusive

Ocean Blue & Sand Beach Resort - All Inclusive

4.5 out of 5
Car. Arena Gorda, Playa Bavaro, Punta Cana, La Altagracia
Ocean Blue & Sand Beach Resort - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta White Sands Golf Course. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,2/10 Very Good! (2 919 arvostelua)
"Loved everything. D"

Arvosteltu 24.3.2025

Ocean Blue & Sand Beach Resort - All Inclusive
Serenade Punta Cana Beach & Spa Resort - All Inclusive

Serenade Punta Cana Beach & Spa Resort - All Inclusive

4.5 out of 5
Carretera Cabeza de Toro, Punta Cana, La Altagracia
Hinta on 349 € per yö ajalle 7. huhtik. viiva 8. huhtik.
349 €
per yö
7. huhtik.–8. huhtik.
Serenade Punta Cana Beach & Spa Resort - All Inclusive on saanut mahtavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Cabeza de Toron ranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (5 685 arvostelua)
"It was located right on beach which is nice and area was clean. I did not see a bunch of people selling products to guests on beach. We stayed in family side and we had fun"

Arvosteltu 25.3.2025

Serenade Punta Cana Beach & Spa Resort - All Inclusive
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Barceló Bávaro Palace - All Inclusive

Barceló Bávaro Palace - All Inclusive

4.5 out of 5
Carretera Bávaro Km. 1, Playa Bávaro, Punta Cana, La Altagracia
Hinta on 362 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
362 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Barceló Bávaro Palace - All Inclusive on saanut mahtavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka on kongressikeskuksen yhteydessä, minkä lisäksi Bavaron ranta on kävelyetäisyydellä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,8/10 Good! (4 313 arvostelua)
"it is a wonderful place"

Arvosteltu 24.3.2025

Barceló Bávaro Palace - All Inclusive
Hotel Riu Republica - Adults only - All Inclusive

Hotel Riu Republica - Adults only - All Inclusive

4 out of 5
Playa Arena Gorda, Punta Cana
Hotel Riu Republica - Adults only - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Cana Bay Golf Club. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja 9 ravintolaa.
7,2/10 Good! (4 010 arvostelua)
"La atención no fue la mejor, tampoco la limpieza. Pero no impidió pasar de las mejores vacaciones que pude haber tenido. Así y todo volvería a elegir"

Arvosteltu 23.3.2025

Hotel Riu Republica - Adults only - All Inclusive
Occidental Caribe - All Inclusive

Occidental Caribe - All Inclusive

3.5 out of 5
Carretera Macao - Arena Gorda, s/n, Punta Cana, La Altagracia
Hinta on 288 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
288 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
Occidental Caribe - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Cana Bay Golf Club. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6,2/10 (1 731 arvostelua)
"La comida buena y variada La piscina grande Buena limpieza Buena atenció Las habitaciones necesitan remodelación"

Arvosteltu 25.3.2025

Occidental Caribe - All Inclusive
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Hispaniola
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.